torstai 26. maaliskuuta 2015

Kymmenen ärsyttävää musiikinkuuntelijaa

Jostain syystä monella ihmisellä on niin häiriintynyt suhde musiikkiin että se ajaa ne käyttäytymään kuin talipäät. Tässä olen listannut teille omat henkilökohtaiset inhokkini:

1. "Artisti on pilalla jos se on kuuluisa"
Ihminen joka kokee että aito musiikki on vain sellaista jonka kirjoittanut ei ilmeisesti saa kunnolla rahallista korvausta työstään. Musiikkihan on automaattisesti pilalla jos sitä kuulee esimerkiksi radiossa tai siitä artistista on juttua jossain lehdessä. Tämän ihmisen täytyy myös peitellä ja kieltää täysin että on joskus väittänyt pitävänsä artistista joka nyt on tullut julkisuuteen vaikka aikaisemmin olikin "siististi UG".

2. "Et ole varmaan kuullut tästä"
Ihminen joka soittaa sinulle mitä tahansa kappaleita olettaen että et itse ole koskaan tutustunut musiikin etsimiseen. "Hei oon kuunnellu tällasta ku Lady Gaga et oo varmaan koskaan kuullu tätä.."

3. "Kaikkien pitää tietää mitä kuuntelen!"
Ihminen joka ei elämässään ole löytänyt omaksi ilokseen kappaleen vaan tämä ilo on jaettava kaikkien kanssa. Hei ihanaa että Spotifyssä ja Last.FMässä ja kaikissa mahdollisissa palveluissa on mahdollisuus toimintoon joka lakkaamatta ilmoittaa kaikille mitä kuuntelen tällä hetkellä! Oletan myös että jokainen ystäväni haluaa päivittäin katsoa 70 linkkiä eri biiseihin jotka lähetän!

4. "Olen päättänyt mitä kuuntelen loppuelämäni"
Ihminen joka on käsittänyt musiikinkuuntelun samalla tavalla kuin tavaroiden omistaminen: Jossain vaiheessa niitä on tarpeeksi, ja sitten en hyväksy enää mitään uutta. Hei tiesitkö että artisti josta pidät on myös toisessa yhtyeessä joka tekee samanlaista musiikkia? Ei väliä musiikkikiintiöni on jo täynnä. Tähän kategoriaan kuuluu myös ihmiset jotka kynsin hampain pitää kiinni jostain määrätystä musiikkilajista eikä suostu kuuntelemaan elämässään mitään muuta silmiä pyörittelemättä.

5. "Ennen tehtiin paljon parempaa musiikkia"
Ihminen joka on sitä mieltä että kaikki 70-luvun jälkeen tehty musiikki on automaattisesti huonoa. Ei väliä vaikka tänä päivänä musiikkilajeja on sadoittain enemmän ja uusia ideoita ja artisteja ilmestyy päivittäin - se on kaikki huonoa. Ilmeisesti sitten parempi äänenlaatu pilaa kappaleen?

6. "Musiikki kuulostaa paremmalta vinyylillä"
On asia erikseen jos tahtoo kerätä ja omistaa vaikkapa vanhoja vinyylejä tai CD-levyjä tai mitä tahansa. Mutta ihmiset jotka väittävät että vinyylillä musiikki olisi erillaista ja paremman kuuloista voisivat yhtä hyvin olla sitä mieltä että ruoka maistuu paremmalle pahvilautasella. Puhumattakaan siitä että tämän asian väittäminen on vaan tapa saada kaikki tietämään että omistaa vinyylejä. Koska onhan se tosi harvinaista ja uskomatonta ja tekee sinusta mahtavan ihmisen.

7. "Genrehifistelijät"
"Anteeksi nyt vaan, tämä ei todellakaan ole jazzia vaan Avant-Garde fuusiojazzia."

8. "Musiikkihifistelijät"
"Itse arvostan paljon enemmän Princen tuotantoa vuoden -79 ja -83 välillä jolloin hänen emootioiden abstrakti melankolia assosioi vahvemmin matalien resonanssien symmetriaan"

9. "Miten voit pitää metallimusiikista"
Tämä pätee myös muihin musiikkilajeihin mutta itse kuulen tätä useimmiten metallimusiikin suhteen. "Miten voit pitää siitä sehän on vaan epämääräistä räminää eikä sanoista saa selvää!" Jokaisella ihmisellä on varmasti musiikkilajeja joista ei itse pidä, jospa yrittäisimme jakaa samaa ymmärrystä myös muille.

10. "Hei kuunnelkaa tää biisi!"
Olet juhlissa jossa kaikki tanssii saman geneerisen tanssimusiikin tahtiin ja yksi sankari päättää että nyt on hyvä aika soittaa "tosi hyvä biisi" jonka tahtiin kukaan ei voi tanssia eikä ketään kiinnosta kuunnella. Olisiko se sittenkin pitänyt säästää ihan omana tietona se lempparibiisi ja antaa ihmisten heilutella persettään biisin tahtiin johon se onnistuu.Tähän kategoriaan kuuluu myös ihmiset jotka pitävät vain yhdestä genrestä ( joka tässä tapauksessa ei ole tanssimusiikkia ) ja joiden pitää joka bileissä tulla soittamaan "jotain oikeeta musiikkia" josta siinä yhteydessä vain itse pitää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti