keskiviikko 16. huhtikuuta 2014

Maurin tarina

Tehtiin niin älytöntä ruokaa tässä taannoin että päätin jakaa kanssanne sen tarinan. Nimesimme ruuan Mauriksi mutta toinen, osuvampi nimi olisi voinut olla Diabetus.


Ensiksi laitoin jauhelihaa, kananmunaa ja BBQ-kastiketta kulhoon ja tungin sinne myös kädet. Mössö levitettiin pellille ja tästä muodostui Maurin runko. Tai pohja.


Seuraavaksi Maurin päälle levitettiin jotain salsa-tako-entiedä kastiketta. Sellaista Dolmiota mutta ei ollut sitä. Maurin päälle ripoteltiin herkkusieniä, mozzarellatikkuja, jalopenoja.


Ja tietenkin helvetisti juustoa.




Mauri laitettiin uuniin hetkeksi aikaa kunnes se näytti jotakuinkin tältä. 




Tässä myös kuva miltä halkaistu Mauri näyttää. Naijs.