Olen miettinyt miten ristiriitaista se onkaan, että ihmiset jotka kuvailevat itseään sosiaalisina tai huumorintajuisina usein ovat juuri päinvastaisia. Ehkä ihmiset jotka kuvittelevat tulevansa kaikkien kanssa toimeen eivät osaa katsoa niinkin monimutkaista asiaa kuin sosiaalista kanssakäymistä monimutkaisena asiana, vaan koska eivät ymmärrä kuinka laaja ja kattava käsite se on, kuvittelevat hallitsevansa sitä paremmin kuin mitä tekevät. Kun taas ihmiset jotka pärjäävät kanssakäymisissä paremmin ovat tietoisempia siitä kuinka vaikeaa ja monipuolista se oikeasti on ja tästä syystä nöyrtyvät myöntämään etteivät ehkä ole niin taitavia siinä. Samanlailla kun ihminen luulee olevansa viisas mitä vähemmän hän asioista tietää. Tietämättömyys siitä kuinka paljon ei tiedä on varmasti rohkaisevaa ja vähentää epävarmuutta. Sama pätee myös huumorintajuun: jotenkin tuntuu että ne, jotka kuvailevat itseään kovaan ääneen huumorintajuisina, ovat ne jotka kaikista kiusallisimmin kertovat pitkäveteisiä ja kuluneita vitsejä ja nojaavat vanhoihin, jo uutena keksittyinä kliseisiin lausahduksiin kuten "Jeesus tulee, osta kypärä".
Vaikka en itse olekaan mikään diskurssianalyytikko, en voi olla huomaamatta miten termiin huumorintaju kuuluu sekä sana huumori, että taju. Jos oletetaan että huumori tarkoittaa asioita jotka ihmiset yleisesti kokevat hauskoina kuten esimerkiksi vitsit, lausahdukset, vahingonilo ja tilannekomiikka, voitaisi olettaa että sana taju edustaa kykyä ymmärtää missä tilanteissa mikäkin humoristinen asia on hauskaa, ja mitkä asiat jäävät siihen eikä niillä enää ole uudelleen kerrottuina samaa koomista arvoa. Jokainen on varmasti ollut keskustelussa jossa joku kovasti yrittää kertoa tapahtumaa joka selvästi uudelleen kerrottuna on kadottanut kaiken alkuperäisen hauskuuden, esimerkiksi jonkun humoristisen elokuvan tapahtumaa. Mielestäni on silloin kyseessä ihminen joka ymmärtää käsitteen huumori, mutta ei omista minkäänlaista tajua sen suhteen. Jos osaa tunnistaa huumoria tilanteesta muttei ymmärrä miten sitä tulevaisuudessa voi soveltaa muihin tilanteisiin, tietää mitä huumori tarkoittaa ja osaa nauttia siitä muttei omaa huumorintajua.
Olen myös sitä mieltä että huumorintajua ei varsinaisesti voi opetella. Se, että lukee etukäteen vitsejä jotta muistaisi ne myöhemmin että kankeasti voi tuoda ne keskusteluun ja pakottaa ihmiset kerta toisensa jälkeen väkinäiseen nauruun ei tee kenestäkään huumorintajuista. On pakko ymmärtää ettei asiat jotka jonkun mielestä on hauskoja, automaattisesti tee niistä kaikkien mielestä hauskoja. Jos arvostelee toisen reaktiota omaan vitsiin leimaamalla sen huumorintajuttomaksi, ei vika välttämättä ole yleisössä vaan esiintyjässä joka ei ymmärrä mikä vitsi sopii mihinkin tilanteeseen.
Mielenkiintoista tässä on kuitenkin se, että ne jotka ovat keskustelussa kaikista kiusallisimpia ovat ne jotka omasta mielestään ovat hyvinkin hauskoja kun kankeasti yrittää tunkea puujalkavitsejä joka väliin. Nämä ovat myös ne jotka omasta mielestään ovat kaikista huumorintajuisimpia, kun taas ne jotka luonnostaan osaa muokata suuren määrän omasta puheestaan tavalla joka viihdyttää kaikkia eivät koe samaa tarvetta kertoa kaikille kuinka huumorintajuisia he ovat, vaan osaavat tunnistaa rehellisesti viihdyttyneen reaktion ja saavat tästä riittävän positiivisen palautteen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti